Vuosi 2021
Riihimäki
Riihimäki
Vuosi 2020
Kokkola
Kokkola
Vuosi 2019
Turku, niinpal hiano tapahtuma
Turku, niinpal hiano tapahtuma
Vuosi 2018
Tampere
Tampere
Vuosi 2017
Retrokilpurit ajettiin Keskimaassa Jyväskylässä.

Vuosi 2016
Piti ajaa Tampereella, mutta tulikin välivuosi.

Vuosi 2015
Ensimmäiset kiitokset Vaasan kaupungille joka myönsi tapahtumalle tapahtuma-avustuksen. Avustus antoi meille mahdollisuuden pitää osallistumismaksun pienenä. Ensimmäiset ja viimeiset moitteet ilmojen haltijalle joka unohti painaa helle nappia ilmastointilaitteesta. Kolmena edellisenä vuonna ajoimme upeassa aurinkoisessa kesäsäässä. Ilmoittautuneita oli kaiken kaikkiaan nelisen kymmentä, joista 5 jäi erinäisistä syistä pois, ilmeisesti sateisen sään. Mutta emme kuitenkaan kärsineet sateesta ja tuulesta kauaa. Ensimmäinen etappi Vaasan Auto- ja Moottorimuseolta Raippaluotoon Cafe Arkenille oli todellinen extreme-kokemus. Vastatuuli Raippaluodon sillalla oli 19 metriä sekunnissa ja sadepisarat kasvoihin kuin neuloja olisi pistelty, alamäkikin oli poljettava, jotta pääsi eteenpäin. Huikea kokemus joka varmasti on syöpynyt mieliin. Cafe Arkenin lämmin kahvi olikin paikallaan. Tankattuna palasimme myötätuulen saattelemana takaisin Museolle. Ensimmäiset 53 kilometriä oli ajettu ja sade loppunut.
Pienen kahvitauon ja huoltohommien jälkeen jatkoimme kaupungin läpi kohti Stundarsia. Tiet olivat tässä vaiheessa jo kuivuneet. Tuuli oli edelleen voimakasta ja tuntui että se iski satunnaisesti ja vaihtelevalla voimalla vaihtelevista suunnista. Aurinkokin alkoi paistaa. Vaasassahan paistaa aina, tai ainakin joka päivä.
Stundarsin museokylän kaupassa maistelimme Ahvenanmaalaisen pienpanimon eksoottisen makuisia limonadeja. Paluumatka museolle sujui rivakasti osittain myötätuulen saattelemana. Ajoimme vielä Strömbergin vanhan teollisuusalueen läpi, jossa pysähdyimme kuvauttamaan pyörät Alvar aallon suunnittelemissa pyörätelineissä. Museolla meitä odottikin lämmin pasta-ateria ja Vaasalainen Blues yhtye Muddy Fingers. Matkaa takana 88 km.
Illanvietto sujui leppoisasti osakauppoja tehden, virvokkeita nauttien, jutustellen ja bluesia kuunnellen.
On ollut hienoa nähdä miten tapahtuman ympärille on kasvanut oheistoimintaa. Tampereelta on yötä myöten jo useana vuonna tullut urhea pyöräilijäjoukko ajaen Vaasaan. Perjantaina Rauman pariskunta ajoi Porista Vaasaan ja Härmästä miehet polkivat Vaasaan ja ajon jälkeen takaisin Härmään. Hienoa ja urheata.
Kiitokset huoltoauton miehille Reijolle, Keijolle ja Urpolle. Kiitokset yleismiesnais Johanna ja pikkuapureille Saaralle ja Eerolle. Kiitos Vaasan Auto- ja Moottorimuseolle tiloista ja päivystäjille Tomille ja Matille. Kiitos Ilmasen Ollille grafiikoista. Kiitos siivousavusta Jani ja Juhalle. Kiitos myös teille, jotka ette erinäisistä syistä päässeet tällä kertaa mukaan ja olitte hengessä mukana tahoillanne. Suurkiitos teille jotka tulitte paikalle ja jaoitte tämän hienon ja ikimuistettavan kokemuksen. Kiitokset Muddy Fingersille, te olette mahtavia. Kiitos kuvaajat Katja, Oskarija Janne, hienoja kuvia. Kiitokset Painotalo Varteva, sweet vaasa, Tai-Tex, Stundarsin kauppa, Cafe Arken ja Pizzabistro Marco Polo.

Vuosi 2014
Sääennusteet lupasivat loistavaa keliä jo pari viikkoa etukäteen ja keli oli parempi kuin koskaan ennen. Vaikka eipä säissä ennenkään mitään vikaa ole ollut. Tuulta toki oli, mutta Vaasassahan tuulee aina. Reittiä oli uusittu, kävimme Raippaluodon perällä Salterietissä kääntymässä. Toistaiseksi palaute reitistä ja maisemista on ollut myönteistä. Lenkkiä oli myös pidennetty viimevuodesta. Luultavasti tämä karsi osaanottajia, mutta toisaalta
Vuoden 2014 uutuutena kaksipäiväisyys. Vielä vähän sulatellaan oliko se hyvä vai huono. Sunnuntaille ilmat valitettavasti heikkenivät karusti. Vettä ei onneksi saatu.
Toisille ajot alkoivat jo aikaisemmin kuin muulle porukalle. Pete starttaili jo keskiviikkona hyvinkäältä, Mikko liittyi joukkoon torstai-iltana Parkanossa. Raumalta Jaakko, Jyri ja Mikko tarttasivat perjantaina aamuhämärissä. Tampereelta starttasi viiden rohkean miehen joukko Samin johdolla ilta-kahdeksalta yötä myöden Seinäjoen kautta Vaasaan.
Noin klo 10:00 alkoi joukko kerääntymään Vaasan Auto- ja Moottorimuseon pihaan. Kahviteltiin ja ihasteltiin toistemme ajokalustoa, sekä vaihdeltiin kuulumisia. Klo 13:00 alkoi menojalkaa kutkuttaa ja lämpötila hipoi hellelukemia. Matkaan siis. Pyöräteitä pitkin ajelimme Alskatin tielle, jota pitkin ajoimmekin Raippaluodon sillalle ja siitä Björköbyhyn Salterietin pihamaalle, jossa nautimme Sweet Vaasan tekemiä Cup Cakeja. Energia olikin tarpeen sillä edessä oli 22 km pikataival. Joukon nopein oli "Team Colnago" Janne ja Jani. Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa Karperöhön jossa juomatauko. Siitä siirryimmekin kokeilemaan Vaasan vastinetta Helsingin pyöräbaanalle, Sepänkylän ohitustietä. Kyllä uutta asfalttia on hyvä ajaa. Vielä lenkki Vanhan Vaasan raunioille ja 107 lenkki olikin tehty. Sweet Vaasan salaatti ja pasta buffet maistuikin kuljettajille.
Osa valitettavasti joutui lähtemään paikalta, mutta jäihiän meitä sinne museolle iltaa istumaan kohtuullinen porukka. Siinä ruodittiin ja arvosteltiin reittiä ja omia suorituksia. Molemmista jäi hyvä maku suuhun.
Kiitos Vaasan kaupungille rahallisesta tuesta. Kiitokset Ollille painomateriaalien teosta. Kiitokset Museon väelle Matille, Keijolle ja Harrille. Kiitokset valokuvaajille Samille, Oskarille ja Katjalle. Kiitokset osanottajille. Kiitokset kaikille jotka olitte hengessä mukana vaikka ette paikalle päässeet. Suurimmat kiitokset vaimolleni Johannalle jaksamisesta ja avusta ja sparrauksesta. Kiitos lapsille apuna olemisesta.
Mikko

PikNik pyöräily 2014
Sunnuntaina 25 päivä toukokuuta ajetaan koko perheelle sopiva noin 25 km lenkki. Tutustumme kauniisiin historiallisiin kohteisiin reittimme varrella. Ja varmasti reitti kulkee merenrannassa, kun kerran olemme Vaasassa. Pyörä on vapaa, kaikki käy, vanhat velot, cruiserit, kilpurit, fixit, nojakit, jne Tyyliin sopiva asu suotava ja jonkinlainen puku jopa pakollinen, onhan tämä kuitenkin perhetapahtuma.
PikNikillä nautimme Sweet Vaasan leivoksista ja kahvista.
5 euron maksulla katetaan kulut. Startti noin klo 11:00 Vaasan Auto- ja Moottorimuseolta, Myllykatu 18b.

Retrokilpurit 2014
Hei Kaikki pyöräilyn ystävät. Suuren suosion saanut Retrokilpurit tapahtumaa laajenee kaksipäiväiseksi. Lauantain lenkki pitenee ja sunnuntaina ajetaan loiventava pick-nick ajo.
Lauantaina 24.5. noin klo 13:00 Startataan 100 km lenkille Vaasan tai Mustasaaren saaristoon. Ajamme Björköbyyhyn ja takaisin. Muutama pysähdys matkalla.
Lähtö Vaasan Auto- ja Moottorimuseolta klo 13:00, paluu noin klo 18:00 joten keskinopeus ajoosuuksilla pyritään pitämään noin 25 kmh Välille tullaan sovittamaan pikataival, jossa vieraspaikkakuntalaiset saavat kokeilla Vaasalaiskuskien kuntoa. 10 Euroa
Iltaa vietetään Museon kahvilassa, jossa osallistujille tarjoillaan ruokaa ja juomaa. Koska yksityistilaisuus niin kohtuullishintaista "kuntojuomaa" voidaan tarjoilla. Ruoka 10 Euroa tilataan erikseen alla olevalla lomakkeella.
Sunnuntaiaamuna klo 10:00 alkaen keräännymme jälleen Museolle ja ajamme Vaasan keskustan kupeessa pick-nick tyyppisen Tweed Runin. Ajoon ovat tervetulleita Vanhat pyörät, kilpurit, cruiserit, taittopyörät, kinnerit jne. Vanhan Vaasan rauniolla tai siinä läheisyydessä Vanhan Vaasan museon pihassa tarjoillaan kahvia ja leivoksia. 5 Euroa
Kustannukset pyritään pitämään kurissa. Uskon ja toivon että yli 20 Euron ei mennä tänäkään vuonna.
Terveisin Ajojärjestelijä Mikko

Kertomus vuodelta 2013
Lauantaiaamu valkeni lämpimänä, kuten jo moni aamu ennen ajoja. Sateesta ei tietoakaan, ajokeli niin hyvä kuin toivoa saattaa. Osa ajajista oli saapunut kaupunkiin jo edellisenä iltana. Moni nauttikin toistensa seurasta ja etsivät kulinaristisia kokemuksia Vaasasta tai ihan vaan kävivät olusilla.
Tampereelta illalla yhdeksän aikaan startannut kolmen urhean miehen ryhmä saapui Museon, lähtöalueen, pihalle noin klo 10.00 hyväkuntoisina ja iloisina. Aika pienille päiväunille. Väkeä alkoi muutenkin saapua paikalle hienojen ajolaitteittensa kera. Ajajille jaettiin Olli Ilmasen suunnittelemat laput paitoihin ja pyöriin, näiden avulla ajon jälkeen äänestetään hienoin pyörä ja hienoin asu. Kellon lähetessä kahtatoista ja starttia paikalla pyörähti Pohjalaisen toimittaja. Aiemmin mediassa olikin oltu jo painettuna Ykköset-lehdessä ja ääntä oli päästelty eetteriin Yle Pohjanmaalla ja Radio Vaasassa.
Valokuvaajat Sami Saastamoinen ja Janne Saarijärvi virittelivätkin kameroitaan kuvauskuntoon. Matkan varrella heidät saatiinkin pongata yllättävistä paikoista. Kuvausjälkikin kyllä kieli siitä että hyvin oli kuvakulmat suunniteltu, siksi hyviä kuvia meillä onkin tapahtumasta.
Poliisimoottoripyörän saapuessa paikalle olikin aika asettua lähtöviivalle. Poliisin saattaessa joukon kaupungin läpi yli vaskiluodon sillan oli torikansalla mahdollisuus ihastella pitkää lähes viidenkymmenen pyöräilijän letkaa. Ryhmä pysyikin melko hyvin kasassa ensimmäiselle taukopaikalle Tähtipyörän pihaan, jossa olikin vettä ja urheilujuomaa tarjolla.
Seuraavalla etapilla Tähtipyörältä Strampenille syntyi jo erojakin, jotka paikattiin Strampenin pysähdyksen aikana. Nopeimmat ehtivätkin tutustua Strampenin tarjontaan. Samoin tällä taukopaikalla oli mahdollisuus täyttää kuuman ilman ja kovan ajon verottamia nestevarantoja vedellä ja urheilujuomalla. Lyhyemmän reitin ajajat liittyivät porukkaan. Matka jatkui tästä kohti Strömsötä, jossa meitä odottivatkin Sweet Vaasan valmistamat Cup Caket. Pieni energiapaukku olikin jo paikallaan. Tähtipyörän huoltoautollekin tuli tässä vaiheessa töitä. Kaiken kaikkiaan taisi tulla kolme renkaan vaihto-operaatiota.
Strömsöstä ryhmä lähti pienen lenkin kautta kohti museota. Museolla odottikin Sweet Vaasan valmistama pasta-ateria. Herkullista omasta mielestäni ja saamani palautteen perusteella. Tarjolla oli myös Hartwallin lahjoittamaa Fostersin Radler juomaa, tosin vain aikuisille juomassa kun on 2% väkijuomaosuus. Radlerhan tarkoittaa pyöräilijää Saksaksi, ja pyöräilijöille tämä juoma onkin alunperin 1930 luvulla saksalaisen oluenpanijan toimesta kehitelty. Samoin oli valokuvaajamme Sami Saastamoinen viritellyt Museon aurinkoisemmalle puolelle kuvauspaikan, jossa halukkaat saivat otattaa itsestään potretin.
Seuraavaksi oli aika laskea äänet parhaasta pyörästä ja ajoasusta. Asupalkinto meni aina tyylikkäälle Helsingin Wauhtiajojen primusmoottori Petri Pussiselle selvällä äänienemmistöllä. Parhaan pyörän valinta olikin kinkkisempi. Tasaäänillä kilvoittelivat Savolan Union, Lahtisen Leopard ja Eeron Junior-kilpuri Masini Migrati. Arvonnalla palkinto meni Savolan Harrin Unioille, jolla on hieno historia tiedossa. Samoin arvottiin allamainittujen pyöräliikkeiden meille lahjoittamat palkinnot.
Illalla osa ryhmästä jatkoi Sweet Vaasaan, jossa nautimme herkullisen iltapalan ja hieman palanpainiketta. Paikka oli varattu meille ja siellä olikin mukava intiimissä ympäristössä mukavan seuran ja herkullisen ruuan kera nauttia yhdessäolosta ja ruotia päivän tapahtumia.
Kiitokset Vaasan Veteraaniautoseuralle (Harrille, Matille, Leifille, Martille ja Markulle), Vaasan Auto- ja Moottorimuseolle ja henkilökunnalle, Vanhoille Veloille, Ykköset-lehdelle ja moottoritoimittaja Timolle, Vaasan Poliisille, Valokuvaajille Sami Saastamoiselle ja Janne Saarijärvelle, Kirjapaino Välikankaalle, Olli Ilmaselle grafiikasta, Vaimolle ja lapsille, Hartwallille, Vaasan Pyörähuollolle, Viertolan Pyöräliikkeelle, Classic Bike Finlandille, Suomen Urheilupyörälle, Sweet Vaasalle ja ennenkaikkea kaikille osallistujille. Ja varmuuden vuoksi vielä kiitokset niille jotka ovat jotenkin tapahtumaan vaikuttaneet, mutta jostain syystä en ole muistanut mainita.
Retrokilpurit 2013 on toinen Vaasassa järjestettävä perinteinen vanhojen kilpapyörien valtakunnallinen kokoontumisajo. Tapahtuman esikuvat löytyvät Italiasta (L’Eroica) sekä Ranskasta (Anjou Vélo Vintage). Retrokilpurit-tapahtumankin tarkoituksena on koota yhteen yli 25 vuotta vanhat kilpapyörät ja niiden harrastajat ei-kilpailuhenkisen ajelun ja rennon yhdessäolon merkeissä.
2013
Aika ja paikka Tapahtuma järjestetään lauantaina 25.05.2013 Vaasassa, Pohjanmaan perinteikkäässä polkupyöräkaupungissa. Keskuspaikkana on Vaasan auto- ja moottorimuseo (Myllykatu 18), joka toimii myös lähtö- ja maalipaikkana tapahtuman noin 65 ja 32 km:n pituisille yhteislenkeille.
Pidemmän reitin yhteislähtö tapahtuu klo 12.00 ja lyhyemmän noin klo 13.00 - näin maaliin saavutaan suurinpiirtein samaan aikaan. Matkan varrella voi nauttia ajelun ja hyvän seuran lisäksi mielenkiintoisista kulttuurihistoriallisista maisemista sekä taukopaikkojen antimista. Mahdollisten teknisten ongelmien varalta reitillä liikkuu myös huoltoautoja. Reitti julkistetaan toukokuun alussa.
Ohjelma Ajelun jälkeen museolla on mahdollisuus ruokailuun sekä opastettuun kierrokseen; mobiiliautojen lisäksi näytteillä on mm. mielenkiintoinen fillarikokoelma vaasalaisine pyörävanhuksineen – ja tietysti retrokilpureineen.
Museolla osallistujat voivat otattaa valokuvan itsestään pyöränsä kanssa.
Piha-alueella on rompetori klo 10–18. Tällöin on mahdollisuus omatoimisesti ostaa, vaihtaa ja myydä retrokilpureita sekä niiden osia ja tarvikkeita – vaikkapa suoraan auton takakontista.
Tapahtumassa palkitaan mm. hienoin kilpuri ja paras retrohenkinen ajoasu sekä arvotaan kaikkien osallistujien kesken tavarapalkintoja.
Iltatilaisuus pidetään Sweet Vaasassa, osoitteessa Hovioikeuden puistikko 11. Menu julkistetaan lähempänä tilaisuutta.
Järjestäjä ja lisätiedot Tapahtuman järjestää pyörävanhusten ystävien, keräilijöiden ja kuljettajien yhdistys, Vanhat Velot ry. Osoitteesta http://retrokilpurit.fi löytyy tarkempi ohjelma ja muuta ajantasaista informaatiota. Lisätietoa saa myös sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse 040 550 4428.
Osallistuminen Sitova ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla 30.4.mennessä osallistumismaksu 20 Euroa Vanhojen Velojen tilille FI3180001670851881. 1.5.–20.5. välisenä aikana ilmoittautuville osallistumismaksu on 30 €. Maksettaessa on mainittava osallistujan nimi sekä puhelinnumero/sähköpostiosoite. Vanhojen Velojen ja Vaasan veteraaniautoseuran jäsenille osallistumismaksu on 20 Euroa.
Maksu sisältää osallistumisen yhteislenkkiin, taukopaikkojen tarjoilut, ruokailun, opastetun museokierroksen, kuvauksen, pikajalka-lehden sekä osallistumisen arvontaan.
Osallistujat vastaavat itse tapahtuman aikaisesta vakuutusturvastaan.

2012 ajettiin Retrokilpurit ensimmäisen kerran. Ajot ajettiin Vaasassa.